Historia

Karisma_Films_logo-2K-1024x778 ----

Karisma Films sai alkunsa vuonna 2005, kun sen perustajat Markus Kosonen, Alexander Savin, ja Tomi Kuusisto alkoivat toteuttaa pitkää jääkiekkomaailmaan sijoittuvaa nuorten elokuvaa Leijonan Sydän. Elokuvan teatteri- ja tv-levityksen jälkeen toteutettiin myöa pitkä laskuvarjohyppääjistä kertova dokumentti Taivaankulkijat, sekä fiktion puolelta yhteistuotanto trillerissä Sanansaattaja (2009). Seuraavina vuosina lyhytelokuvat sekä musiikki- ja mainosvideot tulivat mukaan tuotantoihin.

Vuonna 2008 alkoi kansainvälisen, suuren budjetin trillerin Mothgirlin esituotanto. Elokuvaa esiteltiin ja rahoitettiin muunmuassa Cannesin ja Berliinin elokuvajuhlilla.

Karisma Films julkaisi pohjoismaiden ensimmäisen 3D-musiikkivideon, jonka ensi-esitys Suomessa tapahtui Oulun musiikkivideofestivaaleilla 2010. Tuotantoyhtiö on tämän jälkeen ollut tekemisissä useamminkin stereoskooppisen sisällönn kanssa (esim WARP 3D, Helsinki 3D).

Lyhytelokuva Sydäjuuria oikeutti esiintulon kansainvälisillä valkokankailla: elokuvaa esitettiin festivaaleilla Suomen lisäksi Pohjois-Amerikassa, Keski-Euroopassa ja Intiassa.

Vuosien saatossa tuotantoyhtiö on kehittynyt monipuoliseksi media-alan toteuttajaksi, jonka toimenkuvaan kuuluu grafiikan ja videotuotantojen lisäksi myös verkkosivutuotantoa.